Markkinaoikeus hylkäsi kanteen – vastaajalle jäi silti lähes 5.000 euroa vastuita

Maanantai, 4.3.2019

Asianajotoimisto Hedman Partnersin edustamat Crystalis Entertainment ja Scanbox Entertainment vaativat vastaajalta alun perin kirjeitse hyvityksenä ja korvauksena selvityskuluista 1.150 eruoa. Markkinaoikeus hylkäsi kanteen, mutta vastaajalle jää kannettavakseen omista oikeudenkäyntikuluista 4.898 euroa. Markkinaoikeus antoi ratkaisunsa 26.2.2019.

Markkinaoikeus hylkäsi lukuisia vastaajan väitteitä. Se vahvisti Scanboxin asiavaltuuden, jonka olemassaolon vastaaja kiisti. Markkinaoikeus myös piti teknistä valvontaa ja teleyrityksen luovuttamia tietoja luotettavina. Vaatimus ei markkinaoikeuden mukaan ollut vanhentunut, vaikka vastaaja näin väitti. 

Markkinaoikeus uskoi vastaajan selvityksen perusteella langattoman verkon olleen avoin, mutta ei pitänyt todennäköisenä ulkopuolista käyttäjää. BitTorrent-ohjelman käyttö viittasi tuomion perustelujen mukaan talouden vakituiseen asukkaaseen. Lopputulos kääntyi kuitenkin vastaajan eduksi, kun hän pystyi osoittamaan, että ohjelma viittaisi eri tietokoneeseen kuin hänen omaan.

Merkittävä osa vastaajan aiheuttamista oikeudenkäyntikuluista oli markkinaoikeuden mielestä tarpeettomia, eikä kantajia siksi velvoitettu korvamaan vastaajan oikeudenkäyntikuluja kokonaan.

Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että mahdollisten loukkaajien piiri on hyvin suppea. Oikeudenkäynti oli välttämätön välivaihe lopullisen loukkaajan selvittämiseksi ja tavoittamiseksi. Tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentti mahdollistaa loukkaajan velvoittamisen korvaamaan selvityskuluina myös muun kuin loukkaajaan kohdistuvan oikeudenkäynnin aiheuttamat kustannukset kantajille, jos se on asian selvittämisen kannalta välttämätön toimenpide.