Markkinaoikeus hyväksyi kanteen vertaisverkkoasiassa

Torstai, 19.12.2019

Markkinaoikeus tuomitsi vastaajan kaikista kanteessa yksilöidyistä oikeudenloukkauksista ja suorittamaan hyvitystä yhteensä 850 euroa ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut 4000 euroa. Markkinaoikeus antoi ratkaisunsa 18.12.2019.

Asianajotoimisto Hedman Partners oli tavoitellut vastaajaa kirjeitse tarjoten mahdollisuutta loukkauksen hyvittämiseen. Asiassa vastaajana ollut henkilö ei ollut vastannut kirjeeseen eikä siitä lähetettyihin muistutuksiin millään tavoin, minkä vuoksi toimiston edustaman päämiehet Crystalis Entertainment ja Scanbox Entertainment jättivät kanteen markkinaoikeuteen.

Vastaaja kiisti markkinaoikeudessa osan loukkauksista vedoten siihen, että hänen modeemiinsa olisi tunkeuduttu. Riidan laajuus pysyi markkinaoikeudessa suppeana, sillä osapuolet olivat myöntäneet puolin ja toisin seikkoja tosiksi, eikä näistä tarvinnut esittää enempää näyttöä.

Ratkaisussa markkinaoikeus lausui periaatteen, että internetyhteyden haltijan on esitettävä uskottavaa näyttöä tai vähintäänkin uskottava selitys hänen internetyhteytensä käytöstä muun henkilön toimesta horjuttaakseen olettamaa siitä, että hän on itse käyttänyt internetyhteyttään. Markkinaoikeus ei pitänyt vastaajan selitystä uskottavana, eikä vastaaja esittänyt väitteensä tueksi mitään näyttöä.