Black Sails -sarjan laittomasta jakamisesta kiinni

Torstai, 24.11.2016

Hedman Partners haastoi päämiehensä tekijänoikeuksia loukanneen henkilön oikeuteen, kun tämä ei reagoinut kirjeitse tarjottuun hyvitysmahdollisuuteen. Markkinaoikeudessa vastaajan maksettavaksi tuli yli 12 000 euroa, kun Hedman Partnersin kirjeessä tältä oli alun perin pyydetty 600 euroa yhden Black Sails -sarjan jakamisesta.

Kanne päätyi markkinaoikeudessa sovintoon heti pääkäsittelyn alussa 22.11.2016.

Hedman Partners nosti kanteen Crystalis Entertainmentin puolesta sen jälkeen, kun vastaajalle oli ensin tarjottu mahdollisuutta hyvitykseen tekijänoikeuden loukkauksista kirjeellä, josta oli vielä toisella kirjeellä muistutettu. Kirjeissä tarjottiin mahdollisuutta hyvittää yhden televisiosarjan jaksoon kohdistuvasta tekijänoikeuden loukkauksesta yhteensä 600 euroa. Kahdesta kirjeestä huolimatta vastaaja ei ollut yhteydessä Hedman Partnersiin, jolloin Hedman Partners jätti asiasta haastehakemuksen Markkinaoikeuteen. Oikeudessa vastaaja vastusti kannetta. 

– Kantaja vetosi puolustuksessaan avoimeen langattomaan verkkoon, minkä tiesimme paikkansapitämättömäksi ja olimme varautuneet näyttämään sen, kertoo Hedman Partnersin Joni Hatanmaa.

Vastaajan maksettavaksi tullut sovintosumma 12 416,50 euroa kattaa oikeudenomistajan oikeudenkäyntikulut ja kohtuullisen hyvityksen tekijänoikeusloukkauksesta.

– Sovinto oli hyvä ratkaisu, sillä oikeudenkäynnin käyminen loppuun olisi vielä kasvattanut kuluja, jotka tulevat lopulta oikeudenkäynnin häviäjän maksettaviksi, Hatanmaa sanoo.

Hatanmaan mukaan tapaus osoittaa sen, että kirjeiden huomiotta jättämisellä on seurauksia ja väärillä väitteillä oikeudenkäynti tulee vain kalliimmaksi.

Hedman Partners valmistelee uusia kanteita päämiehiensä puolesta.