Näin otat meihin yhteyttä

Torstai, 12.10.2017

Olethan meihin yhteydessä, mikäli olet saanut kirjeen ja sen sisällöstä herää kysymyksiä tai tarvitset esimerkiksi lisäaikaa hyvityksen maksamiseen.

Onko maksuaikataulu liian tiukka?

Meihin kannattaa olla yhteydessä, mikäli olet saanut meiltä kirjeen ja pyydettävän summan maksaminen kerralla tuottaa sinulle ongelmia. Tarvittaessa teemme kanssasi maksusuunnitelman ja laadimme tilanteeseesi sopivan maksuaikataulun.

Herättääkö kirje lisäkysymyksiä?

Kirje on pyritty laatimaan siten, että se vastaa yleisimpiin kysymyksiin. Meihin kannattaa olla yhteydessä, mikäli kirje kuitenkin herättää lisäkysymyksiä. Hyvityssumma ei kasva kirjeessä esitetystä, vaikka yhteydenottaja antaisikin meille tietoja, joiden perusteella häneen voidaan liittää muitakin loukkauksia.

Kannattaako meihin olla yhteydessä?

Meihin kannattaa olla yhteydessä, vaikka joillakin verkkosivuilla ja keskustelupalstoilla saatetaan väittää muuta. Kannattaa tutustua myös Opetus- ja kulttuuriministeriön aihetta käsittelevään sivuun. Suosittelemme myös kysymään omalta asianajajalta tai julkiselta oikeusavustajalta neuvoa, mikäli yhteydenottaminen meihin epäilyttää. Viime kädessä kirjeen saanut kantaa riskin kirjeen huomioimatta jättämisestä aiheutuvista seurauksista.

Onko loukkaaja joku muu kuin kirjeen saaja?

Voit olla meihin yhteydessä, mikäli kirjettä ei mielestäsi ole kohdistettu oikein. Useimmissa tapauksissa loukkauksen on tehnyt joku, jolla on luvallinen pääsy liittymääsi. Jos loukkauksen tekijä on tiedossasi, on häntä syytä kehottaa olemaan meihin yhteydessä asian selvittämiseksi. Hän voi myös hoitaa maksun kauttasi, eikä meille tarvitse sitä erikseen ilmoittaa. Jos tekijä ei ole tiedossa, voimme yhdessä pyrkiä selvittämään, minkä tapahtuman seurauksena loukkaus on tapahtunut. Erityisesti tällöin on tärkeää puhua asiasta kanssamme avoimesti, jotta saamme muodostettua kokonaiskuvan tapahtuneesta. Tällaisessa tapauksessa kysymme myös tarkentavia kysymyksiä, joiden tarkoituksena on varmistaa, että saamamme lisätieto on yhdenmukaista keräämämme teknisen näytön kanssa. Saamamme johdonmukainen selvitys voi hyvin riittää siihen, ettei kirjeen saajaa pidetä enää ensisijaisena epäiltynä.

Miten meidät tavoittaa?

Voit olla meihin yhteydessä puhelimitse, sähköpostitse tai asiamiehen välityksellä.

Yhteydenotto puhelimitse:

Tavoitat meidät arkisin klo 9–12 numerosta 09 4242 8799. Toisinaan puhelinlinja saattaa olla ruuhkautunut. Kaikki soitot kuitenkin huomioidaan, ja pyrimme soittamaan takaisin iltapäivällä tai seuraavan arkipäivän aikana. Puheluihin vastaavat koulutetut työntekijämme, jotka ovat perehtyneet sekä juridiikkaan että tekijänoikeusloukkauksiin liittyvään tekniikkaan.

Yhteydenotto sähköpostitse:

Jos otat yhteyttä säköpostilla, liitä kirjeessä mainittu viitenumero viestin otsikkokenttään. Sähköpostiyhteydenottojen käsittelyaika on tavallisesti 3–7 arkipäivää. Ajoittain vastausajat voivat olla pidempiä. Jos yhteydenotto pitkittyy, voit olla meihin yhteydessä myös puhelimitse, mutta mainitsethan tällöin, että olet ollut meihin jo aiemmin yhteydessä sähköpostitse. Sähköpostiosoitteemme on copyright@hedman-attorneys.com.

Yhteydenotto asiamiehen välityksellä:

Voit olla meihin yhteydessä myös asiamiehen, kuten asianajajan tai julkisen oikeusavustajan, välityksellä. Asiamies tulee valtuuttaa. Myös suullinen valtuutus on pätevä. Tunnistamme valtuutuksen siitä, että asiamies osaa esittää kirjeessä esitetyt tiedot, eli hänen hallussaan on tietoa, jonka vain kirjeen saaja tietää. Muun kuin ammattimaisen oikeudellisen asiamiehen valtuutus kannattaa antaa valtakirjalla, johon on kirjattu valtuuttajan ja valtuutetun nimi sekä kirjeessä oleva viitenumero. Asiamiehen sopimat asiat ovat aina päämiestään sitovia.

Viitenumero helpottaa yhteydenottoa

Tunnistamme yhteydenottajan kirjeessä olevan viitenumeron avulla. Varaudu kertomaan viitenumero ollessasi meihin yhteydessä. Tarvittaessa löydämme tapauksen myös nimen ja osoitetietojen perusteella, jos kirje on esimerkiksi kadonnut.